Ylämäki, alamäki, ylämäki…

Apua, mitä vuoristorataa tämä talokauppojen tekeminen, vauhtia ja läheltä piti- tilanteita, puhelimen vieressä odottelua, jännittämistä, hermoilua ja toivomista.

Parin viikon (hermostuneen) odottelun jälkeen, saatiin vihdoin myöntävä vastaus tarjoukseemme- jippii ja hurraa! Mikään ei kyllä vielä tässä vaiheessa ole varmaa eikä sitovaa- meidän nykyisen talon ostajat, uuden myyjät ja myyjien uuden talon myyjät voivat perua periaatteesta koska tahansa, mutta murehditaan sitä vasta tarvittaessa, iloitaan pienemmistäkin voitoista tässä matkan varrella! Vaikka kaikki sujuisi ilman suurempia takaiskujakin, muuttamaan tuskin pääsemme ennen kesäkuuta, eli kärsivällisyys on koetuksella…

Mutta jee, innostuneina ja (super)iloisina tänään!

Joskus sitä toivoisi elävänsä täydellisessä maailmassa

Jossa asiat sujuvat ihan just suunnitelmien mukaan. Vaikka ei kai sekään pidemmän päälle kivaa olisi.

Talo oli ihana, tai siis siitä saisi just meille toimivan ja kivan ja ainakin aika lähellä täydellistä, mutta omistajat ovat tammikuun aikana saaneet jo kolme tarjousta, eli unelmat sopuhinnasta saa varmaan heittää roskiin :/. Mihinkään hintakilpailuun ei ole varaa, talo on budjetin yläpäässä muutenkin ja remppaan jää tietysti sitä vähemmän rahaa mitä enemmän talosta joutuisimme maksamaan. Asia on mietintävaiheessa, mutta luultavasti ainakin jonkinlaisen tarjouksen jätämme, katsotaan mihin se johtaa jos mihinkään.

Aika stressaavaa tämä talon metsästys, varsinkin tällaiselle helposti innostuvalle joka on jo mielikuvissaan (ja sillä mydecolla!) rempannut, sisustanut ja muuttanut sisäänkin :)

Alla kotietsivä-asu ja uusi hupullinen ruututakki:

Tykkään hupuista takeissa melkein yhtä paljon kuin taskuista hameissa, tietty rentous on molemmissa hyväksi.

Maanantai kuin lauantai

Meillä vietetään tänään yhden päivän viikonloppua, mies palasi matkalta eilen illalla, joten tänään tuntuu ihan lauantailta vaikka vasta maanantai onkin. Pojat ovat viemässä autoani korjaamolle (epämääräistä kolinaa kuljettajan puoleisessa etukulmassa), Elli on päikkäreillä ja mä nautin pitkästä (ja hiljaisesta!) aamusta haaveillen ison kahvimukillisen kanssa.

Iltapäivällä mennään katsomaan sitä viime viikon taloa toistamiseen, toivottavasti se vaikuttaa yhtä lupaavalta kuin viime viikolla- sen vaatiman rempan määrä kyllä vähän jännittää. Kahden pienen lapsen kanssa ei kovin alkeellisissa (saati pölyisissä) oloissa viitsisi asua, mutta kaikenkirjavat väliaikaismajoitus-ratkaisutkaan eivät hirveästi houkuta… Noh, ehkä näitä on turha murehtia tässä vaiheessa projektia; eihän me olla edes tarjousta tehty saati saatu myöntävää vastausta.

Keski-ikäisen launtai-illan huumaa

Lapset nukkuu, mies työmatkalla, rouva sohvalla Gossip girlin, punaviinin, hedelmäsalaatin ja viltin seurassa- täydellistä.

Päivän mekko kolmena:

 

Sairasteluputkea ja asuntonäyttöjä

Siinä  elämä tiivistettynä. Kun yksi (väliaikaisesti toki) parantuu, toinen jatkaa ja tätä rataa mennään ilmeisesti hamaan tulevaisuuteen :)

Kodinmyynti-talonmetsästysakselilla puolestaan  tapahtuu myös; tarjous saatu ja hyväksytty (joka ei tosin täällä sido ketään mihinkään eli varsinainen myynti ei ole mitenkään varmaa) ja viikonloppuna kävimme katsomassa lupaavaa koti-ehdokasta jonne buukkasin toisen näytönkin jo.

Talo on lupaava, mutta ihan (asuttavan kuitenkin) kamalassa kunnossa. Alkuperäinen osa on 1920-luvulta, lisäosia rakennettu useaan otteeseen joka näkyy pohjaratkaisun täydellisenä toimimattomuutena; mm. keittiön ikkunasta näkyy puutarhan sijaan kodinhoitohuoneeseen, joka on lähinnä muovikattoinen vaja… ja sitä rataa. Mutta se on iso, kivan koulun lähellä ja ollut myynnissä pitkään (ei ihme) joten myyjät ovat valmiita neuvottelemaan hinnasta. Mä olen tavalliseen tapaani jo  ehtinyt sisustaakin sen ja leikkinyt illat pitkät mydeco.comin desing-työkalulla innostuksissani :)

Ja huomenna taas töihin (lepäämään)

Suomi-koululaiset

Hah, mullahan on ihan putki päällä, vasta tiistai ja jo toista postausta pukkaa :)

Piti kirjoittaa tästä jo aiemmin, mutta kun en just silloin ehtinyt, se tietysti unohtui. Eli asiaa noin vuoden verran suunniteltuamme (ja aina oli jotain syitä ja esteitä ettei muka ehditty), meistäkin tuli vihdoin Suomi-koululaisia, St Albansiin matkaamme tästä lähtien noin pari kertaa kuussa. Että moi vaan, jos joku tunnistaa, me oltiin ne uudet siellä edellisenä lauantaina :)

Ennakko-odotukset eivät olleet kovin korkealla, kuvittelin koulun olevan muutaman ihmisen voimalla pystyssä pysyvä sisäänpäin lämpiävä kerho, jossa tutustuminen ihmisiin on ennalta lukkoon lyötyjen kuppikuntien takia hankalaa tai ainakin aikaa vievää. Ylipuhuin itseni ja Miehen lähtemään sinne lähinnä lasten kaksikielisyyden säilyttämisen avulla, mitäpä sitä ei lastensa eteen tekisi. Ennakko-odotukset osoittautuivat tässäkin tapauksessa ihan vääriksi, paikalla oli paljon ihmisiä ja kaikki (tai ainakin ne joiden kanssa juttelin) vaikuttivat todella mukavilta ja mistään kuppikunnista ei ollut tietoakaan. Mies osallistuu taas suomen alkeiskurssille (taitaa olla kolmas laatuaan, heh :), me lasten kanssa oltiin äiti-lapsi ryhmässä laulamassa ja leikkimässä.

Eli jos olet Britanniassa asuva suomalainen, eikä St Albans ole monen tunnin matkan päässä, voin suositella ko paikkaa lämpimästi, pelkästään jo kahvilan ja suomalaisia herkkuja myyvän kioskin takia!

Kotiasua:

 

Juhlat juhlittu

Talvella on meidän perheessä varsinainen synttärisuma; lokakuusta tammikuuhun juhlia tuntuu olevan jatkuvasti. Kauden päättivät Ellin 1-vuotisjuhlallisuudet viikonloppuna. Juhlat ovat tietysti kivoja, mutta kyllä niihinkin kyllästyy joten tervetuloa arkinen kevätkausi ja terveellisemmät viikonloput- ei enää kakkuövereitä ja juhlajämistä kyhättyjä iltapaloja.

Työhön paluu on sujunut hyvin, uskaltauduin viime viikolla itse ajamaan sinne kahtena päivänä (yleensä otan shuttle bussin, tai jään toiselle toimistolle päiväksi). Blogia pidempään seuranneet muistanevat kammoni moottoritieajoon, varsinkin siihen liittymiseen, joten kyseessä on todellakin mainitsemisen arvoinen asia :) Kaksi päivää ja yhteensä kahdeksan liittymistä, kaksi per suunta. Kyllä siinä jännittämistä riittää, vaikka ajaminen sujui tosi hyvin, eikä mitään ongelmia ollutkaan. Aivoni vaativat vielä uudelleen ohjelmointia, että muistaisin osaavani sen homman jo… Ja tällä viikolla uudelleen!

Asukuvista on vähän pulaa, aamuisin pukeutuessa on niin tolkuttoman pimeää (suhteellista toki, Suomessa on huomattavasti pimeämpää) ja päivisin asukuvaaminen aina unohtuu- tässä nyt kuitenkin erään sateisen päivän kyläilyasu, kumpparit ja villamekko:

Väsynyttä menoa

Apua, miten kukaan kykenee normaaliin viiden päivän työviikkoon, kun itse olen ihan puhkipoikkirätti, vaikka viikonloppuni on työviikkoa pidempi? Toivottavasti kyseessä on vain joku väliaikainen sopeutumisjuttu, eihän tästä elämästä tule muuten mitään; iltasadun lukeminen tuntuu ihan ylivoimaiselta  ja nukkumaanmenoni on aikaistunut ysin kieppeille- ja aiemminkin voisin jo mennä jos ehtisin.

Illat menee nuokkuessa ja pakollisia kodinhoidollisia toimenpiteitä puoliväkisin suorittaessa, miehen kanssa tulee kinasteltua turhista, mitään mikä ei ole ihan pakollista ei jaksa tehdä. Ja ei- työni ei todellakaan ole fyysisesti vaativaa.

Pelkkä ajattelu on ilmeisesti rankkaa puuhaa :)

työasuja viime viikolta

Töihinpaluu on sujunut suht kivasti, muistin jopa salasanani! Meilejä oli odottamassa useampi tuhat, mutta vanhentuneita tietysti (onneksi) suurin osa. Työkavereita oli ihan tosi hauska nähdä, monen kanssa juttu jatkui ihan kuin oltaisiin viikko sitten nähty. Pomoa en nähnyt vielä ollenkaan, oli sairaslomalla, toivottavasti tällä viikolla on parantunut. Kai se nopeasti integroituu osaksi elämää taas, työssäkäynti.

Myös Ellin eka viikko (2 päivää) päiväkodissa meni hyvin, syöminen, nukkuminen ja leikkiminen sujui, eikä kovin montaa kyyneltä vuodatettu. Katsellaan miten tällä viikolla käy.

Hohhoijaa

Kohtasin tänään silitysrauta-ostoksilla sellaisen asiakaspalvelun helmen, että jäi rauta ostamatta ja varsin kitkerä palaute jätettyä asiakaspalvelupisteeseen…

Iso, prisma-tyylinen marketti, jossa erehdyin, aikaa säästääkseni, kysymään henkilökunnalta apua:

Minä: anteeksi, osaatteko auttaa, tarvitsisin uuden silitysraudan, pienen, helpon käyttää ja halvahkon. Silitän harvoin, enkä tiedä juuri mitään silitysraudoista.

Asiakaspalvelijarouva: yhmyhmmm (tulee seisomaan viereeni, osoittaa kädellä), tässä näitä olisi.

M: No, tuota, aika monen kohdalla lukee, että tuote on väliaikaisesti loppu. Mitä pieniä, helppokäyttöisiä ja kohtuuhintaisia teillä on varastossa?

AR: (ryhtyy penkomaan hyllyillä olevia paketteja ja mallikappaleita, tätä jatkuu useamman minuutin)

M: (alkaa tulla kuuma pipossa ja untuvatakissa), olisiko esimerkiksi teillä tätä (osoitan sormella) jäljellä?

AR: (taas pienen penkomisen jälkeen) tässä on sama rauta paketissa

M: ahaa, mutta se on pinkki, olisiko sinisenä? Ja hei, sehän on ihan eri merkkiäkin kuin tämä minun haluamani?!? (lounasaika lähellä, laskeva verensokeri ei saa minusta parhaita puolia esille. Tulee entistä kuumempi)

AR: (palauttaa paketin hyllyyn ja penkoo lisää)

M: Olisikohan täällä ketään muuta keneltä voisin kysyä neuvoa?

AR: Ei ole. (pienen miettimisen jälkeen) Ja koen moisen kysymisen todella epäkohteliaaksi.

M:????!! (wtf ) No ette kuitenkaan tunnu tietävän näistä silitysraudoista tai niiden sijainneista yhtään minua enempää?

AR: Minä tiedän paljon silitysraudoista, silitän joka päivä (tämä kommentti oli ilmeisesti tarkoitettu piikiksi, koska olin kertonut, etten silitä usein).

M: ette kuitenkaan osanneet auttaa minua???

AR: vähän vaikeaa, kun ette tunnu itse tietävän yhtään mitä haluatte!!

Vilkaisin nimen rintapielestä ja lähdin paikalta kiukusta puhisten palauteluukulle.